• Ryhmäpuhe eduskunnan välikysymyskeskustelussa 15.3.2017

    Arvoisa puhemies, Yhä useampi poika ei osaa peruskoulun lopussa lukea kunnolla. Yhä useampi poika ei osaa nimetä lempikirjaansa. Yhä useamman pojan polku johtaa umpikujaan.   Nyt meihin vetoavat opettajat eri puolilta maata, ettemme veisi heiltä mahdollisuuksia auttaa ja tehdä työtään. He tunnistavat nämä lapset, mutta eivät pysty heitä enää auttamaan.   Arvoisa puhemies, Me tiedämme,

    Lue lisää »
  • Kyselytuntikymys perheenyhdistämisen vaikeuttamisesta

    Arvoisa Rouva puhemies, Täällä on kuvattu hyvin sitä inhimillistä hätää, joka on meneillään Syyriassa ja Euroopan rajoilla. Suomi on vastannut tähän historialliseen humanitaariseen kriisiin leikkaamalla kehitysyhteistyöstä, pienentämällä pakolaiskiintiötä, heikentämällä turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa ja vaikeuttamalla perheenyhdistämistä. Ja tätä me kutsumme vastuunkantamiseksi. Sitä se ei ole. Täällä kysyttiin aikaisemmin miten me estämme ihmissalakuljetuksen. Keino siihen on laillisten reittien

    Lue lisää »
  • Puhe paremman Hämeentien puolesta valtuustossa 27.4.2016

    Arvoisa puheenjohtaja, Viimeisen vuoden aikana on joutunut olemaan mukana aika monessa päätöksessä, jossa tunnelma on ollut todella huono. Tuntuu, että tässä maassa vallitsee sellainen harmaa synkkyys. Suomessa on vallalla tunnelma, että mitään hyvää ei ole tulossa, että edessä ei ole mitään parempaa, että ei kannata edes yrittää. Mutta ystävät meidän onni tämän kaupungin päättäjinä on,

    Lue lisää »
  • Puhe perheenyhdistämisen vaikeuttamisesta eduskunnassa 12.4.2016

    Arvoisa puhemies, Läpi viime vuoden Suomessa puhuttiin siitä, miksi nyt autetaan vain miehiä, miksi ei auteta naisia ja  lapsia. Nyt kun meillä on vihdoin mahdollisuus auttaa naisia ja lapsia, hallitus pamauttaa oven kiinni heidän nenänsä edestä. Me tiedämme, että tänä vuonna Eurooppaan paenneista ihmisistä suurin osa on naisia ja lapsia. Heitä on aikaisemmin ollut vähemmän,

    Lue lisää »
  • Vihreiden ryhmäpuhe koulutuksen puolesta eduskunnassa 6.4.2016

    Arvoisa puhemies, Tämän maan tarina, on tarina koulutuksesta ja tasa-arvosta. Kun 90-luvun lama iski Suomeen, minä aloitin koulun. Lapsen silmissä lama oli jotain pelottavaa, se mursi koulukavereiden isän, se hajotti koteja, se jätti haavan jokaiseen perheeseen. Sen pahin teko oli kuitenkin kaiken kattava toivottomuus. Nyt minun poikani aloittaa koulua ja se sama harmaa aalto on

    Lue lisää »
  • Puhe Tapanilan Erän Rajaton ystävyys -tilaisuudessa 14.2.2016

    Rakkaat ystävät! Ihanaa olla täällä vanhassa kotikylässäni Tapanilassa. Tapanilan Erä on on aina ollut ilon ja yhdessä liikkumisen paikka, joten parempaa paikaa viettää ystävänpäivää ei ole. Itse ajattelen, että toisista ihmisistä huolehtiminen on meille jotain todella luontaista. Kun me näemme, että joku kaatuu kadulla, ensimmäinen reaktio on nostaa hänet pystyyn. Kun me näemme kumiveneet Välimerellä,

    Lue lisää »
  • Vihreiden ryhmäpuhe Hanasaaren kivihiilivoimalan sulkemisesta valtuustossa 2.12.2015

    Harvoin tässä salissa saa olla tekemässä päätöstä, josta voi olla näin aidon onnellinen. Nyt on hetki päättää yhden Suomen suurimman hiilivoimalan sulkemisesta. Tämä vuosi tulee olemaan maailman mittaushistorian lämpimin. Itse asiassa 14 lämpimintä vuotta ovat olleet viimeisen 15 vuoden aikana. Tässä salissa puhutaan paljon velasta ja sen pahuudesta. Me kuitenkin jätämme lapsillemme suurta velkaa. Ilmastovelka

    Lue lisää »
  • Puhe Helsingin budjetista ja varhaiskasvatuksesta 25.11.2015

    Arvoisa puheenjohtaja, rakkaat valtuustotoverit, Isoin päätös tässä budjetissa on se, että Helsinki kieltäytyy leikkaamasta lapsilta. Varhaiskasvatuslautakunnan puheenjohtajana on helppo sanoa, että se on jotain, mistä on syytä olla ylpeä. Saamme jatkuvasti kuulla eduskunnassa kokoomuksen opetusministeriltä, että varhaiskasvatuksessa ”tarvitaan nyt kipeitä leikkauksia”. Perusteeksi on annettu kuntien mahdollisuudet säästää päivähoidosta. Mutta kunnat eivät halua leikata lapsilta. Ei

    Lue lisää »
  • Puhe vihreiden vaihtoehtobudjetista eduskunnassa 25.11.2015

    Arvoisa puhemies, Suurin ero vihreiden ja hallituksen budjeteissa on se, uskotaanko parempaan tulevaisuuteen. Me uskomme, että tasa-arvolla, avoimuudella ja koulutuksella luodaan parempaa huomista. Hallitus on valinnut toisen suunnan. Arvoisa puhemies, Olemme toistuvasti kuulleet kokoomuksen opetusministeriltä, että varhaiskasvatuksessa ”tarvitaan nyt kipeitä leikkauksia”. Perusteeksi on annettu kuntien mahdollisuudet säästää päivähoidosta. Mutta kunnat eivät halua leikata lapsilta. Ei

    Lue lisää »
  • Kiitospuhe vihreille päivähoidon puolustamisesta puoluevaltuuskunnassa 21.11.2015

    Rakkaat ystävät, Haluaisin sanoa teille kiitos. Olen viime viikkoina pakahtuneena seurannut sitä upeaa työtä, jota meidän ihmiset ovat tehneet kunnissa kaikkialla Suomessa. Kun puhutaan lapsen oikeudesta varhaiskasvatukseen, puhutaan niistä lapsista, jotka on kaikkein heikoimmilla. Hallitus on rikkomassa jotain, jonka arvoa se ei ymmärrä. Ja siksi on niin tärkeää, että meidän ihmiset Kuopiossa, Espoossa, Tampereella, Turussa,

    Lue lisää »

Emma Kari

Paremman maailman tekijä, vihreä kansanedustaja, varhaiskasvatuslautakunnan puheenjohtaja ja kahden lapsen äiti.

Flickr

    Takaisin ylös