Tuleva hallitus esitteli eilen synkän hallitusohjelman. Ohjelmasta löytyy kuitenkin ainakin yksi hyvä asia, sillä siinä vahvistetaan edellisen hallituksen linjaus siitä, että kivihiilen käyttö energiantuotannossa ajetaan alas 2020-luvun aikana. Tämä sinetöi lopullisesti Hanasaaren hiilikasojen tulevaisuuden.

Valtuusto päättää syksyllä Hanasaaren hiilivoimalan tulevaisuudesta. Päätöstä varten on pitkään selvitetty kahta vaihtoehtoa: Hanasaaren hiilivoimalan korjaamista tai uuden uusiutuvia käyttävät monipolttolaitoksen rakentamista Vuosaareen. Vihreiden aloitteesta tänä keväänä alettiin selvittää myös kolmatta, hajautettuun uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuteen perustuvaa vaihtoehtoa.

Olisi täysin järjetöntä laittaa satoja miljoonia euroja kivihiilenpolton jatkamiseen Hanasaaressa tilanteessa, jossa kivihiilen käyttö ajetaan valtakunnallisesti alas. Uuden hallituksen päätös poistaa yhteistuotantolaitosten CO2-veroalennus osoittaa, että hiilen polton perustelut ovat loppumassa.

Tervetullutta kivihiililinjausta lukuun ottamatta uuden hallituksen ohjelma on ilmaston ja ympäristön kannalta vaikeaselkoinen ja huolestuttava. On hyvin erikoista, että samalla kun puhutaan uusiutuvan energian edistämisestä, hallitus leikkaa massiivisesti tuulivoiman syöttötariffia ja jatkaa fossiilisen turpeen polttoa. Toivottavasti jatkossa saadaan kuulla myös jotain konkretiaa uusiutuvan energian ja puhtaan osaamisen edistämisessä. Uusiutuva energia ei edisty pelkillä kirjauksilla.

Vaikka hallitukselta ei konkretiaa saataisikaan, Helsingin on oltava pysäyttämässä ilmastonmuutoksen etenemistä. Kivihiilestä luopuminen pitäisi osata nähdä Helsingissä mahdollisuutena luoda tilaa uudelle yrittäjyydelle ja ilmastoedelläkävijyydelle. Se tarkoittaa hyvin konkreettisesti, ettei hiilikasoilla ole enää mitään sijaa kaupungissa.

Voimme tehdä Helsingistä cleantech-pääkaupungin isolla energiaremontilla. Tarvitsemme energiatehokkuuden parantamista koko kaupungissa, tarvitsemme hajautettua uusiutuvaa energiantuotantoa laajalla paletilla ja älykkään energiajärjestelmän.