Kaupunkisuunnittelulautakunnassa hyväksyttiin tällä viikolla Visio tulevan yleiskaavatyön pohjaksi. Visiossa on rohkeat ekologiset lähtökohdat, jollaisia Helsingin kaupunkisuunnittelussa ei olla ennen nähty. Kantakaupunkia laajennetaan ja uudet asunnot rakennetaan valmiiden toimivien joukkoliikenneyhteyksien varsille. Liikkumista ohjataan voimakkaasti raiteille ja pyöräteille.

Vihreiden esityksestä on sovittu, että yleiskaavan hyväksymisen yhteydessä perustetaan metsäinen suojeluverkosto luonnon monimuotoisuuden lisäämiseksi. Budjettineuvotteluissa tähän työhön kohdistettiin vihreiden esityksestä myös lisärahaa. Vaikka asukasmäärä lisääntyy hurjasti, kaupunki ei saa kasvaa viheralueille.

Pääkaupunkiseutu jatkaa joka tapauksessa tulevina kymmeninä vuosina voimakasta kasvuaan. Jos emme varaudu asukasmäärän kasvuun, asuntojen hinnat karkaavat täysin käsistä. Sellaisessa Helsingissä on varaa asua ainoastaan rikkailla.

Helsinki voi vaikuttaa siihen, miten uudet asukkaat tulevat seudulla asumaan. Rakentamalla oikeaa kaupunkia hyvien joukkoliikenneyhteyksien päähän ehkäisemme uusien haja-asutusalueiden syntymistä ympäri Uuttamaata. Ainoa tapa säästää arvokkaat metsät on rakentaa uudet asunnot valmiin kaupunkirakenteen sisään.

Rakentamisessa täytyy lähteä liikkeelle kantakaupungin jatkamisesta keskustan ympärille, täydennysrakentamisesta ja väylien muuttamisesta kaupunkibulevardeiksi. Rakentamalla väylien ja ratojen varsille onkin mahdollista saada kodit jopa 200 000 uudelle helsinkiläiselle. Tämä on valtava määrä. Ja koska kaupunkirakennetta tiivistämällä saadaan näin paljon uusia koteja, ei ole mitään syytä lähteä kaavoittamaan kaupungin luontoa.

Korulauseiden sijaan metsien kohtalo päätetään kuitenkin lopulta yksittäisistä kaavoista ja suunnitelmista äänestettäessä. Juuri pari viikkoa sitten esitimme kaupunginhallituksessa Meri-Rastilan rantametsien säästämistä ja hävisimme äänestyksen 5-8. Viime viikolla vihreiden Elina Moisio esitti kaupunkisuunnittelulautakunnassa Vartiosaaren rakentamisen torppaamista. Tätä esitystä tuki ainoastaan vasemmistoliiton Eija Loukoila. Aiomme myös puolustaa Kivinokkaa ja tukea Vanhankaupunginlahden suojelualueen laajentamista.

Helsingin luonto on ainutlaatuista ja arvokasta. Tiivis rakentaminen tarvitsee vastapainokseen metsiä, joissa ihmiset voivat hengittää ja joissa helsinkiläiset lapset pääsevät kiipeilemään puihin ja tonkimaan multaa. Emme saa rakentaa kaupunkia kieltämällä tulevilta helsinkiläisiltä oikeutta lähiluontoon.

Emma Kari
Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja