Aamulla oli harmaata. Päiväkoti oli kiinni. Metrot, sporat ja bussit eivät kulkeneet. Lapset pyörivät mukana eduskunnassa koko päivän.

Matkalla töihin selitin lapsille, mikä on lakko ja miksi tänään on mielenosoitus. Kerroin että bussikuskien, lastentarhanopettajien ja terveydenhoitajien työstä aiotaan maksaa vähemmän palkkaa, vaikka nämä ihmiset tekevät paljon tärkeää työtä.

Mielenosoituksen alun lähetessä alkoi sataa kaatamalla. Mietin, lähteäkö kahden lapsen kanssa sateeseen. Poikani kysyi, että eikö sinne mennä Jukan ja Kaijan takia. Sanoin, että kyllä. ”Sitten mennään”, poika totesi. Ja niin mentiin. Kaija ja Jukka ovat tärkeitä. Päiväkotien ja esikoulujen aikuiset ovat iso osa lasten arkea. Jos he ovat näin rakkaita, he ovat tehneet työnsä loistavasti ja ovat palkkansa ansainneet.

Pienen ihmisen solidaarisuus tärkeitä ihmisiä kohtaan on vahva. Niin sen pitäisi olla meillä kaikilla. Siksi oli hienoa nähdä, että vaikka oli kylmää ja märkää, kymmenet tuhannet ihmiset osoittivat mieltään pienipalkkaisten ihmisten puolesta. Sateesta huolimatta Rautatientori oli tupaten täynnä ja kaikkien viesti oli sama: ”Nämä ihmiset ovat palkkansa ansainneet”.

On helppo sanoa, että julkiselta sektorilta pitää leikata. On helppo sanoa, että vaihtoehtoja ei ole. Mutta nämä ovat oikeita ihmisiä. He tekevät sen kaikista tärkeimmän työn. He hoitavat meitä, kun sairastumme, he opettavat lapsiamme, he pitävät heistä huolta. Kaiken tämän he tekevät pienillä palkoilla. Ja palkkansa he käyttävät Suomen talouden pyörittämiseen.

Työtä ja kasvua ei saada leikkaamalla pienituloisten naisten palkkoja ja vähentämällä heidän työpaikkojaan. Tämä ainoastaan vähentää näiden ihmisten ostovoimaa ja lisää työttömyyttä. Kasvua ei myöskään saada leikkaamalla lastemme koulutuksesta, se vie pohjan tulevaltakin kasvulta.

On arvovalinta laittaa satoja miljoonia Talvivaaran tukemiseen ja ympäristölle haitallisiin tukiin, kun nämä rahat voitaisiin laittaa uuden teknologian tukemiseen ja tutkimukseen. Ja lapsikin näkee, mitä ammattikuntia tässä maassa pitäisi arvostaa enemmän: lastentarhanopettajia, bussikuskeja ja terveydenhoitajia.