”Mutta äiti, miksi Timo Soini ei tykkää meistä?”, oli ystäväni lapsi kysynyt äidiltään. Lapsi, tuolloin 8-vuotias, oli lukenut lehdestä Soinin ajatuksia tasa-arvoisesta avioliittolaista ja sateenkaariperheistä. Hänelle kysymys ei ole politiikasta, ei rakenteista, ei periaatteista eikä uskonnosta. Hänelle kysymys on siitä, miksi tuo setä ei pidä hänestä ja hänen perheestään.

Eduskunta äänestää tänään tasa-arvoisesta avioliittolaista. Lailla ei paranneta suoraan yhdenkään sateenkaariperheessä elävän lapsen asemaa. Myös lakiin sisältyvä mahdollisuus adoptoida yhdessä lapsia on käytännössä teoreettinen. Ruotsissa vastaava adoptiolaki tuli voimaan vuonna 2004 ja ensimmäinen miesparin adoptio tehtiin vuonna 2011.

Mutta perheille, kaikenlaisille perheille, ja etenkin niissä eläville lapsille se on selkeä viesti. Sateenkaariperheet ja niissä elävät lapset ovat olemassa laista riippumatta. Sateenkaariperheiden lapset kasvavat siinä missä muutkin, he ovat uteliaita, näkevät paljon, peilaavat itseään ympäröivään yhteiskuntaan ja etsivät omaa paikkaansa siinä.

Näille lapsille tasa-arvoinen avioliittolaki on viesti siitä, että heillä on paikka tässä maassa. Toki he sen tietävät ilmankin lakia. Eivät he mihinkään katoa, vaikka eduskunta sanoisi ei. Mutta yhtäkään lasta ei auta se, että hänen perheensä kyseenalaistetaan, että hän ei voi olla ylpeä perheestään juuri sellaisena kuin se on.

Kun eduskunta eilen keskusteli tasa-arvoisesta avioliittolaista, eniten pidettiin puheita lapsista. Lapsen etu ja lapsen näkökulma ovat helppoja argumentteja suuntaan tai toiseen. Harvemmin kuulee puhuttavan niistä nuorista tai aikuisista, joiksi ne lapset lopulta kasvavat.

Mutta on tämä aikuisillekin merkittävä laki. Sille nuorelle naisparille, joka pohti, että menee kihloihin vasta sen jälkeen kun laista on päätetty. Tai niille nuorille, jotka kipuilevat identiteettinsä kanssa eivätkä tiedä, uskaltaisivatko ulos kaapista. Mikä on se viesti, jonka kansanedustaja tai muu vaikuttaja lähettää hänelle sanoessaan, että hänen rakkautensa on syntistä ja likaista, ja ettei hän ole kelvollinen solmimaan avioliittoa.

Nämä viestit satuttavat. Ne osuvat syvälle. Ja mikä pahinta, edes oikeuden voitto tämän päivän äänestyksessä ei vie niitä pois. On äärettömän tärkeää, että nostamme tänään tasa-arvon voittoon. Mutta voitonriemuiseen juhlintaan, helpotuksen ja riemun purkaukseen, liittyy samalla surua. Kaikki ne sanat, jotka tässäkin kamppailussa on sanottu, kaikki ne piirtyvät perheiden ja ihmisen sisään.

Siksi, rakkaat ihmiset, miettikää sanojanne, tekin jotka itse asiaa aidosti ja sydämestänne vastustatte. Mitä te haluatte toiselle ihmiselle sanoa? Millaisin sanoin hänen rakkaudestaan, hänen perheestään ja hänen lapsistaan on oikein puhua?