Perussuomalaiset samaistavat itsensä mieluusti kansaan. Nyt he maalaavat seinille myös kansanvihollisia. Meistä kalliolaisista vihreistä on tullut tämän retorisen taktiikan väline – kansan vastapooli.

Silmiini sattui Perussuomalaiset -lehdessä julkaistu Marko Hamilon teksti ”Kallion punavihreästä kuplasta”, jossa eletään eri tavalla kuin muussa Suomessa. Muualla Suomessa vallitsee Hamilon mukaan ”edelleen enemmän tai vähemmän yhtenäiskulttuuri”. Hamilon keskeisenä väitteenä on, että me emme kykene ymmärtämään muun Suomen elämäntapaa.

Minä olen kalliolainen vihreä, joten muutama sana Hamilon aivoituksista, jotka kertovat enemmän kirjoittajasta kuin todellisuudesta. Itselläni vihreän valtuustoryhmän puheenjohtajana ei muuten ole koskaan ollut vaikeuksia helsinkiläisessä kunnallispolitiikassa tehdä yhteistyötä myös perussuomalaisten kanssa.

Suurimpana punavihreää kuplaa erottavana tekijänä Hamilo pitää homojen suvaitsemista. Tasa-arvoinen avioliittolaki tuntuu olevan vaikea paikka perussuomalaisille. On hankalaa olla populistipuolue asiassa, jossa kansan suuri enemmistö on eri mieltä.

Pakotettuaan tasa-arvoista avioliittoa kannattavan perussuomalaisen jäämään pois ratkaisevasta valiokuntaäänestyksestä, Timo Soini väitti blogissaan: ”Kansan syvät rivit ovat sitä mieltä, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto.” Myös Soini on ottanut meidät kalliolaiset silmätikukseen: ”Niin se on, vaikka miten liberaali punaviherstö muuta väittää. Koko maailma ei ole Kalliossa ja Käpylässä.”

Tämä lieneekin tarkoituksenmukaisempaa, kun tietää, että esimerkiksi itäsuomalaisista 49 prosenttia kannattaa samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeutta. Se on vähemmän kuin Helsingissä, mutta silti kannattajia on enemmän kuin vastustajia. Jopa perussuomalaisten omista äänestäjistä enemmistö kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia.
Tavalliset suomalaiset ihmiset kaikkialla kannattavat tasa-arvoista avioliittolakia.

Toinen Hamilon esiin nostama helsinkiläisiä ja etenkin Helsingin kantakaupunkilaisia muusta maasta erottava tekijä on autottomuus. Tämä on aivan totta – me vihreät edistämme autotonta Helsinkiä juuri siksi, että täällä se on mahdollista. Vihreille on täysin selvää, että suurimmassa osassa Suomea autoja tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa. Autot voivat kuitenkin olla paljon nykyistä vähäpäästöisempiä.

Hamilon jutussa erityisen huvittavaa on kuvateksti: ”Kuva: Helsingin Kalliossa asuu tutkimusten mukaan ”suvaitsevaisia” ihmisiä. Heikki Hurstin ruuan ja vaatteiden jakelupiste Helsinginkadulla ei kuitenkaan herätä lähialueiden asukkaissa ihastusta.”

Kallio-liike synty, kun taloyhtiö halusi häätää Heikki Hurstin jakelupisteen. Kalliossa nimittäin ”suvaitaan” homojen lisäksi myös asunnottomien asuntoloita, vastaanottokeskusta, huumeiden käyttäjien neulojen vaihtoa ja vastaavia sosiaalitoimen palveluita.

En väitä, että tekemäni politiikka aina edustaisi ”kansan enemmistön” mielipidettä. En koskaan kehtaisi väittää omien mielipiteideni edustavan ”kansan syviä rivejä”. On kuitenkin mukava huomata, että suurempi joukko suomalaisia on huolissaan ilmastonmuutoksesta kuin maahanmuuttajien määrästä Suomessa. Olen samaa mieltä suomalaisten enemmistön kanssa siitä, että Suomen tulisi lisätä humanitääristä apua Syyriaan ja otettava vastaan sotaa pakenevia. Myös kehitysyhteistyötä pitää erittäin tai melko tärkeänä suuri enemmistö suomalaisista.

Perussuomalaiset sen sijaan tekeytyvät kansaksi kerta toisensa jälkeen, tämä aivan riippumatta siitä, kuinka marginaalisen joukon puolesta he kulloinkin puhuisivat.