Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Emma Kari uskoo, että IPCC:n tuore raportti ja tiedeyhteisön viesti otetaan Suomessa tosissaan. Kari toteaa, että raportti edellyttää myös ruokapolitiikan muuttamista ja lihansyönnin vähentämistä. 

“Suomen ilmastopolitiikan on oltava linjassa tutkimuksen kanssa. Tiedeyhteisön viesti on yksiselitteinen: pelkät päästövähennykset liikenteessä ja energiantuotannossa eivät enää riitä. Myös ruuantuotannon on muututtava kestävämmäksi ja sen on tapahduttava nopeasti. Lihankulutusta on vähennettävä”, Kari sanoo.

Kari muistuttaa, että Rinteen hallituksen ohjelmassa on sovittu ilmastoruokaohjelman laatimisesta, ruuan ilmastojalanjäljen pienentämisestä sekä kasvisruuan osuuden kasvattamisesta julkisissa hankinnoissa.

“Kysymys ei ole siitä, että kaikkien pitäisi ryhtyä kasvissyöjiksi, mutta ruokapolitiikassa on päästävä eroon lihaideologiasta. Suomen on suunnattava tukia kasvisperäisen tuotannon osuuden kasvattamiseen. Ilmasto ei kestä nykyistä lihansyöntiä. Hyvä tavoite hallituksen ilmastoruokaohjelmalle olisi lihankulutuksen puolittaminen vuoteen 2030 mennessä”, Kari sanoo.

Maapallon keskilämpötila on noussut maa-alueilla 1800-luvun lopulta jo 1,5 astetta. Ilmaston lämpeneminen uhkaa ihmisten ruokaturvaa ja vedensaantia. Raportti korostaakin ilmastotoimien kiireellisyyttä.

“Jos me haluamme pysäyttää ilmastokatastrofin, meidän on katsottava myös lautasellemme. Ymmärrän, että joillekin eturyhmille IPCC:n raportin viesti on vaikea vastaanottaa. Pikkumaisen kinastelun sijaan on ryhdyttävä kaikkiin tarvittaviin toimiin päästöjen vähentämiseksi. Tiedeyhteisön viestiä ei voi eikä saa ohittaa”, Kari sanoo.