Koko elämän kestävä luontosuhde alkaa omaan lähiluontoon tutustumisesta. Rakkaus luontoa kohtaan syttyy helposti luontokoulussa.

Luontokouluissa päivähoidossa olevat lapset ja koululaiset pääsevät metsiin tai saariluontoon oppimaan siitä, kuinka luonto toimii ja miten me ympäristöömme vaikutamme. Muissa Pohjoismaissa luontokouluja on pidetään hyvänä ja tärkeänä osana kasvatusta. Ruotsissa luontokouluja on lähes sata ja Tanskassa 700 000 lasta vuodessa käy luontokouluissa. Mutta Suomessa toimintaa ei ole kostain syystä lähdetty laajasti tukemaan.

Kestävän elämäntavan taidot tulisi saada mukaan päiväkotien ja koulujen arkea myös täällä. Suomessa vain 70 000 lasta käy luontokouluissa, eli 92 % alakoululaisista jää ilman tätä opetusta. Helsingissä luontokoulutoiminta kattaa tällä hetkellä vain osan päiväkoti-ikäisten ja koululaisten ikäluokista.

Päiväkodeille tarjottava luontokoulutoiminta on Helsingissä hyvin vähäistä, eikä luontokoulupäiviä pystytä tarjoamaan kuin murto-osalle koululaisista. Nykyisen toiminnan turvaaminen on luontokoulutoiminnan kannalta keskeistä. Vaaditaan suurta sitoutumista luontokoulutoimintaan ennen kuin pääsemme muiden pohjoismaiden tasolle.

Kataisen hallituksen ohjelma asettaa tavoitteeksi kehittää Suomesta “maailman ympäristötietoisimman kansakunnan”. Juuri tällaiset lauseet kirjataan hallitusohjelmiin tyhjiksi korulauseiksi, mutta niiden ei pitäisi antaa jäädä sellaisiksi. Katseet kääntyvät opetushallinnon suuntaan.

Opetusministeri Gustafssonin asetti viime vuonna virkamiestyöryhmän valmistelemaan perusopetuksen tuntijaon uudistamista lupauksenaan vahvistaa ympäristökasvatuksen asemaa. Odotukset eivät ole korkealla, mutta tavoitteena on oltava kestävän elämäntavan taitojen sisällyttäminen kansalaisen perustaitoihin omana taitonaan.

Tavoitteen saavuttamiseen tarvitaan myös kuntia. Helsingissä toimii tällä hetkellä ainoastaan viisi luonto- ja ympäristökoulua, eikä kaikkien niidenkään tulevaisuus ole varmalla pohjalla. Helsingissä opetusviraston on tavoiteltava luontokouluopetuksen lisäämistä, ei vähentämistä. Nykyisten luontokoulujen toiminta on turvattava.

Tavoitteena on oltava, että yhä suurempi osa helsinkiläisistä lapsista pääsee Harakan saarelle oppimaan Itämerestä tai kuulemaan kohtuullisesta kuluttamisesta Lennu Liito-oravan ympäristökerhoon.