Päiväkodit ja koulut aukeavat 14.5.

Hallitus on juuri päättänyt, että päiväkoteihin ja kouluihin palataan torstaina 14.5. hallitusti ja porrastetusti. Suomessa politiikan lähtökohtana on lapsen etu ja kaikkien lapsien yhdenvertainen oikeus oppia. Sitä ei voida taata päiväkotien ja koulujen ollessa pitkään suljettuina.

Samalla kun turvataan lasten oikeus opetukseen, suojellaan oppilaiden ja koulussa työskentelevien aikuisten terveyttä. Lapset eivät kuulu taudin riskiryhmään, mutta riskiryhmiä suojellaan edelleen. Opetukseen palaamisen porrastaminen tehdään jakamalla lapsiryhmiä erilaisiin opetustiloihin ja järjestämällä opetusta vuoroissa. Päiväkodeille ja kouluille annetaan ohjeet turvallisiin järjestelyihin.

Oppimiserot ovat kasvaneet koko 2010-luvun. Oppimistuloksiin vaikuttavat entistä enemmän lapsen perhetausta. Etäopetuksen aikana perhetaustan vaikutus oppimiseen on kasvanut entisestään, mikä on lisännyt lasten välisiä eroja. Monen lapsen hyvinvointi on heikentynyt koronakriisin aikana. Lähiopetukseen palaaminen on lasten etu.

Perusoikeuksien ja lapsen oikeuksien suoja on Suomessa vahva. Kynnys käyttää valmiuslakia on todella korkea. Epidemiatilanteen muututtua hallitsemattomasta hallituksia, hallituksella ei ole enää mahdollista käyttää valmiuslakia.

Epidemia ei kuitenkaan ole ohi. Viranomaisten ohjeita on edelleen noudatettava tiukasti niin päiväkodeissa, kouluissa kuin kaikkialla muuallakin.