Tasa-arvo ei ole vain naisten asia. Epätasa-arvoisesta yhteiskunnasta joutuvat kärsimään myös isät. Töissä mies nousee helpommin johtajaksi, mutta perheessä äiti nähdään edelleen päävanhempana. Siis sinä, jota neuvolassa ensi sijaisesti puhutellaan.

Läheskään kaikki isät eivät Suomessa käytä ainoastaan isille tarkoitettua isyysvapaata. Kotihoidon tuen saajista noin 94 prosenttia oli viime vuonna naisia. Isyysvapaata on tällä hallituskaudella pidennetty, mutta yhteiskunnan asenteet lapsiaan hoitavia isiä kohtaan muuttuvat hitaasti.

Yli puolet isistä, jotka eivät aikoneet pitää hoitovapaata, kertovat syyksi ratkaisuun perheen taloudellisen tilanteen. Palkkaepätasa-arvo osuu siis myös miehiin. Jos naisten ja miesten palkkaerot saataisiin kurottua umpeen, valinta olisi perheissä helpompi.

Moni isä törmää edelleen työnantajan asenteeseen siitä, että ei ole miehen homma olla lapsen kanssa kotona. Isät kärsivät siitä, ettei heitä nähdä tasa-arvoisina vanhempina äidin kanssa. Meillä tekstiviestimuistutukset lasten neuvola-ajoista ovat tulleet minulle, vaikka isä olisi ajat varannut.

Työnantajien ja muun yhteiskunnan asenne isien kotiinjäämista kohtaan paranisi, jos vauvoja hoitavista isistä saataisiin normi. Vanhempainvapaat on saatava jakautumaan taisemmin. Isälle korvamerkittyä oikeutta vanhempainvapaaseen on laajennettava, jotta isien oikeus perheestä paranee. Äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaajärjestelmään tarvitaan laaja uudistus.

Myös isät, jotka eivät asu lapsen kanssa, ovat edelleen isiä täysimääräisesti. Esimerkiksi koulukyytiin pitäisi voida olla oikeus kahdesta osoitteesta. Samoin lapsella pitäisi voida olla kaksi virallista osoitetta.

Yksikään tuntemani isä, joka on jäänyt vauvan kanssa kotiin, ei ole tätä päätöstä katunut. Yhä useammat isät ottavat heille kuuluvan paikan kotona ja haluavat olla mukana lastensa elämässä aivan yhtä paljon kuin äiditkin. Heidän rinnallaan on kuitenkin monia isiä jotka haluaisivat niin tehdä, mutta eivät voi. Heille tarvitaan tasa-arvoa!