Tänään Sipilän hallitus kävi sotaa pakenevien ihmisten oikeuksien kimppuun. Eduskunta sai käsiteltäväkseen esityksen, jossa turvapaikanhakijoiden oikeutta oikeusapuun heikennetään ja mahdollisuuksia valittaa epäoikeudenmukaisista päätöksistä rajataan. Hallituksen epäinhimillinen esitys on hylättävä.

Tätä lakia ovat kritisoineet kaikki aina oikeuskanslerista asianajajaliittoon ja YK:sta Amnestyyn. Mutta taas kerran ihmisoikeuskritiikki kaikuu kuuroille korville.

Suomen oikeusjärjestelmässä ei ole ollut tapana asettaa ihmisiä eriarvoiseen asemaan. Hysterian keskellä on unohtunut se, että turvapaikkamenettelyssä on kyse perustavanlaatuisten ihmisoikeuksien turvaamisesta. Se on asia, jota myös me voimme jonain päivänä tarvita.

On hyvä, että prosesseja yritetään nopeuttaa, mutta sitä ei saa tehdä vaarantamalla haavoittuvassaasemassa olevien naisten ja lasten asemaa heikentämällä. Nyt hallitus hakee tehokkuutta vaarantamalla suojelua tarvitsevien ihmisten oikeusturvan ja heikentämällä ihmisoikeuksia.

Ihmisoikeuksien heikentämisen sijaan meidän on pystyttävä paremmin auttamaan haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä, kuten ihmiskaupan uhreiksi joutuneita naisia ja vanhemmistaan eroon joutuneita lapsia. Näiden ihmisten oikeusturvaongelmien korjaamiseen hallitus ei esitä mitään.