Käpylän ja Yhtenäiskoulun peruskouluja ei tule yhdistää hallinnollisesti, Helsingin Vihreät toteavat. Vihreän valtuustoryhmän enemmistö on päätynyt tähän kantaan punnittuaan perusteellisesti eri vaihtoehtoja. Kouluverkkotarkastelun prosessi on ollut pitkä ja opetusviraston valmistelu monin osin puutteellista. Vihreät tulevat vaatimaan lisää rahaa opetukselle syksyn budjettineuvotteluissa.

– Vihreät ovat vaatineet pitkin matkaa lisää läpinäkyvyyttä opetusviraston valmisteluun. Päätöksenteon valmistelu on ollut epämääräistä ja esimerkiksi koulutilojen remonttitarpeisiin, tilojen käyttöasteeseen ja oppilasmääriin liittyy edelleen monia epäselvyyksiä. Viraston tulee vastata julkisesti kaikkiin vanhempien esittämiin tarkentaviin kysymyksiin. Tämän hetkisen tiedon valossa enemmistö vihreistä valtuutetuista ei näe syytä toimivien rakenteiden rikkomiseen Käpylässä, kertoo vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Emma Kari.

Vihreät vaativat pian alkavissa budjettineuvotteluissa lisää rahaa opetustoimelle, jotta hyvät lähikoulut ja laadukas opetus voidaan taata kaikille koululaisille. Vihreille tärkeää on, ettei heikoimmassa asemassa olevien oppilaiden opetuksesta tai koulunkäyntiavustajien määrästä leikata.

– Ei ole mitään järkeä säästää sieltä, missä syrjäytymistä ja eriarvoistumista ehkäistään kaikkein tehokkaimmin. Helsingillä on oltava varaa huolehtia erityisen tuen tarpeessa olevista oppilaista. Rahaa on saatava sinne, missä tuen tarve on suurin, Kari painottaa.

Lisätietoja:
Emma Kari, 044 300 6801