Saamelaisten asema on vaiettu häpeäpilkku Suomen historiassa. Kauhistelemme koulun historian tunneilla tarinoita Australiasta, jossa aboriginaalilapset vietiin perheiltään eurooppalaistumaan. Sama tehtiin Suomessa saamelaisille. Tätä ei kuitenkaan opeteta kouluissa. Tiedämme enemmän Amerikan intiaanien kohtalosta kuin saamelaisista.

Saamelaiset ovat Euroopan unionin alueen ainoa alkuperäiskansa. Saamelaiset ovat asuttaneet Lappia jo ennen valtioiden rajojen syntymistä. Nykyisin saamelaisperheitä ei enää hajoteta ja saamen kielen asema on lailla turvattu. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki olisi kunnossa.

Ihmisoikeuspolitiikallaan ylpeilevä Suomi ei ole vieläkään ratifioinut YK:n ILO-sopimusta alkuperäiskansojen oikeuksista. Tätä on arvostellut kovin sanoin niin YK:n ihmisoikeuskomitea kuin Euroopan neuvosto.

Ratifiointia on vitkuteltu pitkään. Toivo asian etenemisestä heräsi uudelleen, kun hallitus lupasi parantaa saamelaisten oikeuksia. Valmistelu käynnistettiin oikeusministeriössä, mutta Kiviniemen noustua pääministeriksi, keskusta kaatoi sopimuksen ratifioinnin. Syy tähän on se, että sopimus edellyttäisi saamelaisten maaoikeuksien ratkaisemista.

Maanomistus on ollut saamelaispolitiikan keskeisimpiä kysymyksiä jo 1960-luvulta lähtien. Valtio on aikoinaan ottanut saamelaisten käytössä olevia maita haltuunsa. YK:n sopimuksen hyväksyminen palauttaisi saamelaisille päätösvaltaa heille kerran kuuluneista maista.

Tehtyjä syntejä voidaan aina pyydellä anteeksi. Anteeksi pyytäminen ei korjaa mitään, jos saamelaisten asemaa ei olla samalla valmiita parantamaan. Anteeksipyytelyä tärkeämpää on muistaa, mitä on tapahtunut. Vain niin voimme varmistaa, ettei samaa käy enää uudelleen.