Tämän päivän Helsingin Sanomissa toimittaja Matti Mielonen kuvasi hämmennystään ja turhautumistaan lisääntyvän vihapuheen ja viharikosten edessä. Mielonen puki monien ajatukset sanoiksi: Nyt riittää.

Vapaus ja yhdenvertaisuus eivät ole itsestään selviä asioita, niitä on myös puolustettava.

Keskiluokkaisen nimbyilyn, suomalaisen nationalismin ja punaniskaisen rasismin edessä ei voida enää vain naureskella. Ihmiset, jotka vastustavat vastaanottokeskuksia, leipäjonoja ja asunnottomien tukiasuntoja, ovat jo pitkään pitäneet suurinta ääntä. Eivät enää. Nyt järjestäytyvät myös vapaan ja avoimen Helsingin puolustajat.

Viime viikon bloggauksessani Hurstin leipäjonon häätöyrityksestä totesin, että ilmapiirin kiristyminen Kalliossa on huolestuttava ilmiö. Kallio on tähän saakka ollut paikka Helsingissä, jossa on ollut tilaa kaikille ja jonka luonteeseen kuuluu tietty rosoisuus. Onneksi monet kalliolaiset tuntuvat olevan samaa mieltä.

Eilen ilmestyi Facebookkiin Kallio-liike -niminen ryhmä, jossa kalliolaiset kokoontuivat yhteen puolustamaan kaupunginosansa värikkyyttä ja avoimuutta. Nämä ihmiset eivät halua häätää Hurstin leipäjonoa, huumeneulojen vaihtopistettä tai vastaanottokeskusta. He haluavat elävän ja suvaitsevaisen kaupungin. Ryhmään liittyi hetkessä yli pari tuhatta ihmistä ja joukko kasvaa jatkuvasti.

Kallio-liikkeen kuvailussa todetaan:

“Kalliossa ja sen liepeillä asuu, harrastaa ja viihtyy valtava määrä ihmisiä, meitä, jotka itse asiassa pidämme baareista, terasseista ja kaupunkifestivaaleista – eikä meitä häiritse leipäjonot, vastaanottokeskukset, graffitit tai kodittomien asuntolat niiden lomassa. Oletko sinä yksi meistä?”

Jos olet yksi meistä, liity joukkoon!