Rakkaat ystävät,

Haluaisin sanoa teille kiitos. Olen viime viikkoina pakahtuneena seurannut sitä upeaa työtä, jota meidän ihmiset ovat tehneet kunnissa kaikkialla Suomessa.

Kun puhutaan lapsen oikeudesta varhaiskasvatukseen, puhutaan niistä lapsista, jotka on kaikkein heikoimmilla. Hallitus on rikkomassa jotain, jonka arvoa se ei ymmärrä.

Ja siksi on niin tärkeää, että meidän ihmiset Kuopiossa, Espoossa, Tampereella, Turussa, Hämeenlinnassa, Vantaalla, Jyväskylässä, Porissa, Vaasassa, Iisalmessa ja kaikkialla Suomessa pistävät nyt hanttiin.

Meitä tarvitsee nyt se työttömäksi jäänyt isä, joka häpeilee masennustaan eikä sisu anna periksi sanoa asiaa ääneen. Meitä tarvitsee se pätkätöitä tekevä äiti, joka ei voi koskaan tietää, koska seuraava työ taas alkaa. Meitä tarvitsee nyt se pieni tyttö, joka pikkuveljen syntymän jälkeen jää ilman huomiota ja kaipaa ystäviään päiväkodissa. Ja meitä tarvitsee se pieni poika, jolla ei kotona ole kaikki hyvin. 

Jokaikinen asiantuntija on tyrmännyt hallituksen esitykset. Ne eriarvoistavat lapsia, leimaavat perheitä ja vievät tukea juuri niiltä, jotka tarvitsevat sitä eniten.

Kun kunta toisensa jälkeen kieltäytyy totettamasta niitä, hallitus on heikoilla jäillä.

Ystävät, vaikka kunnat on asetettu tässä täysin epäreiluun tilanteeseen, jaksakaa taistella.

Tämä on asia, jossa me olemme oikealla puolella.

Eli kiitos!