Polttava kesä on varoitus hallitukselle – lopettakaa ilmastonsuojelun vesittäminen

Vihreiden kansanedustaja Emma Karin mukaan polttavan kuuman kesän metsäpalot ja sinilevät ovat varoitus hallitukselle ilmastonmuutoksen todellisuudesta. Kari toivoo Sipilän hallituksen viimein heräävän siihen, ettei kenelläkään ole varaa olla ilmastonmuutoksen vapaamatkustaja. Kari vaatii Sipilän hallitusta karsimaan rajusti ilmastolle haitallisia yritystukia.

”Kesän ääri-ilmiöt ovat osoittaneet, ettei meillä ole enää varaa viivytellä ilmastonmuutoksen torjunnan kanssa. Tutkijat ovat toistuvasti kritisoineet hallituksen ilmastopolitiikkaa, joka on nojannut metsien hakkaamisen ja saastutustukien lisäämiseen. On surullista, että hallitus on keskittynyt kuuntelemaan teollisuuden lobbareita mieluummin kuin ilmastotutkijoiden varoituksia. Toivottavasti kesä on saanut hallituksen heräämään. Vapaamatkustajuuteen ei ole enää varaa”, Kari sanoo.

Kari istui vihreiden edustajana parlamentaarisessa yritystukityöryhmässä, joka ei vastoin vihreiden esityksiä kyennyt leikkaamaan euroakaan ympäristölle haitallisista tuista. Yritystukia myönnetään laskutavasta riippuen 4–8 miljardin euron edestä ja näistä isoa osaa pidetään hyödyttöminä tai jopa haitallisina. Tukia on lisätty tällä hallituskaudella.

”Tämä hallitus on vesittänyt ilmastonmuutoksen torjuntaa ottamalla käyttöön uuden päästökauppatuen raskaalle teollisuudelle. Tuki tulee välittömästi lakkauttaa ilmastolle haitallisena. Se vie viimeisetkin kannusteet teollisuudelta uudistua vähähiilisemmäksi. Lisäksi hallitus on alentanut kaivosten ja turpeen verotusta, jotka ovat molemmat niin luonnon kuin ilmaston kannalta käsittämättömiä päätöksiä”, Kari sanoo.

Kari vaatiikin hallitusta heti kesän jälkeen lopettamaan viivyttelyn ilmastolle haitallisten tukien karsimisessa.  Näitä rahoja on kohdennettava tutkimukseen, koulutukseen ja ilmastotyöhön.

”Sipilän hallitus on pystynyt leikkaamaan koulutuksesta ja kaikkein köyhimmiltä ihmisiltä ilman työryhmiä tai sen syvällisempiä selvityksiä. Sen sijaan ilmastolle haitallisiin yritystukiin hallitus ei ole kyennyt koskemaan, vaan se on jopa lisännyt haitallisia tukia! Tällaiseen politiikkaan meillä ei ole enää varaan. Jos tämä kesä ei saa keskustaa ja kokoomusta heräämään, niin ei mikään”, Kari sanoo