Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Emma Kari iloitsee Saksan massiivisista panostuksista ilmastonmuutoksen torjuntaan. Saksan hallitus ilmoitti juuri aikovansa käyttää 50 miljardia seuraavan kymmenen vuoden aikana ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön.

“Saksan esimerkki on innostava ja rohkaiseva. Toivottavasti muut maat ottavat tästä mallia. Suomen tavoitteena on olla hiilineutraali 2035, ja jotta se onnistuu, mekin tarvitsemme tämänkaltaisia toimia”, Emma Kari sanoo.

Saksa tuottaa nykyisin noin kaksi prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä. Maan tavoitteena on leikata päästöjä nykytasosta eli noin 866 miljoonasta tonnista noin 563 miljoonaan tonniin. Kyse on siis globaalilla tasolla merkittävästä päästöjen vähennyksestä.

“Se, että Saksan kaltainen iso teollisuusmaa on valmis näin merkittäviin panostuksiin, kertoo maailman muuttuneen. Toivon tämän esimerkin leviävän nyt muuallekin”, Kari sanoo.

Saksan ilmastopaketissa keskeistä on hiilidioksidipäästöjen hinnoittelu ja hiilidioksiditonnin hintaa aiotaan nostaa tulevina vuosina. Samalla maa pyrkii sähköistämään liikenteensä ja siirtämään liikkumista raiteille, pyrkii öljylämmityksestä eroon sekä tukee investointeja päästöttömään energiaan.

“Ilmastonmuutoksen torjuminen maksaa rahaa, mutta useiden arvioiden mukaan vielä kalliimmaksi tulee, jos ilmasto lämpenee yli 1,5 astetta. Ilmastonmuutoksen torjunnan ei pitäisi olla rahasta kiinni. Suurin velkataakka, jolta meidän tulisi lapsiamme suojella, on ilmastovelka”, Kari sanoo.