Avainsana: eriarvoistuminen

Päiväkodit ja koulut aukeavat 14.5.

Päiväkodit ja koulut aukeavat 14.5.

Hallitus on juuri päättänyt, että päiväkoteihin ja kouluihin palataan torstaina 14.5. hallitusti ja porrastetusti. Suomessa politiikan lähtökohtana on lapsen etu ja kaikkien lapsien yhdenvertainen oikeus oppia. Sitä ei voida taata päiväkotien ja koulujen ollessa pitkään suljettuina.

Samalla kun turvataan lasten oikeus opetukseen, suojellaan oppilaiden ja koulussa työskentelevien aikuisten terveyttä. Lapset eivät kuulu taudin riskiryhmään, mutta riskiryhmiä suojellaan edelleen. Opetukseen palaamisen porrastaminen tehdään jakamalla lapsiryhmiä erilaisiin opetustiloihin ja järjestämällä opetusta vuoroissa. Päiväkodeille ja kouluille annetaan ohjeet turvallisiin järjestelyihin.

Oppimiserot ovat kasvaneet koko 2010-luvun. Oppimistuloksiin vaikuttavat entistä enemmän lapsen perhetausta. Etäopetuksen aikana perhetaustan vaikutus oppimiseen on kasvanut entisestään, mikä on lisännyt lasten välisiä eroja. Monen lapsen hyvinvointi on heikentynyt koronakriisin aikana. Lähiopetukseen palaaminen on lasten etu.

Perusoikeuksien ja lapsen oikeuksien suoja on Suomessa vahva. Kynnys käyttää valmiuslakia on todella korkea. Epidemiatilanteen muututtua hallitsemattomasta hallituksia, hallituksella ei ole enää mahdollista käyttää valmiuslakia.

Epidemia ei kuitenkaan ole ohi. Viranomaisten ohjeita on edelleen noudatettava tiukasti niin päiväkodeissa, kouluissa kuin kaikkialla muuallakin.

Kokoomuksen ja keskustan ministerit kyykyttävät työttömiä

Kokoomuksen ja keskustan ministerit eivät ole puhuneet suomalaisille totta työttömiin kohdistuneista sanktioista. Ministerit ovat antaneet julkisuudessa väärää tietoa juuri ennen joululomaa läpijuntatusta työttömiä kyykyttävästä ns. ”aktiivimallista”.

Kokoomuksen ministeri väitti suomalaisille, että työttömät voivat osoittaa lain edellytämän 18 tunnin aktiivisuuden tekemällä palkatonta talkootyötä. Tämä ei ole totta. Keskustan ministeri Lintilä lupasi, että malli ei rankaise ketään, joka aidosti ja aktiivisesti hakee töihin. Tämäkään ei ole totta.

Joko ministerit eivät itse tunne lakia, jonka runnoivat läpi tai he puhuvat tietoisesti asioita, jotka eivät ole totta. Suomalaisia työttömiä kyykytetään joko epäpätevyydellä tai epärehellisyydellä.

Kokoomus perustelee projektiaan työttömien aseman heikentämistä muihin Pohjoismaihin vedoten. Tosiasiassa he ottavat muiden maiden järjestelmistä ainoastaan heikennykset, eivät asioita, jotka ovat huomattavasti paremmin. He jättävät kertomatta tarinan toisen puolen.

On totta, että esimerkiksi aktiivimallin mallimaassa Tanskassa on työttömille on enemmän velvoitteita kuin Suomessa. Mutta samalla työttömiä auttavia ihmisiä on kymmenen kertaa enemmän. Yhdellä työttömiä auttavalla viranomaisella on Tanskassa 12 asiakasta. Suomessa yhden ihmisen pitäisi pystyä auttamaan lähes 170 työtöntä ihmistä. Esittikö hallitus vastaavia resursseja suomalaisten työttömien tueksi leikatessaan työttömyysturvaa? Ei tietenkään. Kun tavoitteena on kyykyttää ja nöyryyttää, viedään läpi ainoastaan heikennykset.

Kokoomus rakentaa nyt maata, jossa heikossa asemassa olevia ihmisiä rangaistaan ja hyväosaisia palkitaan suurilla veronkevennyksillä.

Jokainen euro on arvovalinta

Politiikassa jokainen euro on arvovalinta. Pidin tänään vihreiden ryhmäpuheen budjetista, jossa vetosin hallitukseen, jotta tämän maan suunta saadaan käännettyä. Sipilän hallituksen politiikan takia köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat. Tämä on selvä muutos aikaisempaan. Nyt rikotaan jotain, mikä tässä maassa on kaikkein arvokkainta. Pienet korjaukset eivät muuta sitä, että suomalaisten välille kasvaa nyt kuilu.

Tämä maa on tasa-arvon, koulutuksen ja upean luonnon maa. Nyt talouskasvun tuomat rahat upotetaan veronalennuksiin ja saastuttaviin yritystukiin. Samaan aikaan köyhiltä, kouluilta ja luonnonsuojelusta leikataan. Ei näin rakenneta parempaa maata. Tässä ei ole mitään järkeä.