Avainsana: Helsinki (Page 2 of 6)

Yhdessä me voitamme!

Aamun valjetessa seisoin jälleen Sörnäisten metroasemalla sormet kohmeessa jakamassa esitteitä. Ja Helsingissä tapahtuu nyt jotain ihmeellistä. Vastaanotto kaduilla on häkellyttävän ihana. Kiitos ihmiset!

Kiitos kaikille teille, jotka näytitte peukkua ja tsemppasitte. Kiitos sinulle, joka halasit. Kiitos sinulle, joka kysyit tarvitsenko lämpimät sormikkaat. Kiitos sinulle, joka pyysit esitteitä vietäväksi työpaikallesi. Kiitos sinulle, joka tarjosit kahvia!

Ystävällisen ja kannustavan sanan sanoessaan ei aina välttämättä ymmärrä kuinka suuri merkitys sillä on. Mutta sen merkitys on valtava. Teidän tsemppauksenne takia jaksan helposti kampanjoida vihreän Helsingin puolesta seuraavat 19 päivää.

Tämä kaupunki on niin täynnä hyvyyttä. Kiitos, että olette. Yhdessä me voitamme!

Tarvitsen apuasi!

Me voimme muuttaa tämän maan suunnan. Vihreiden on mahdollista nousta neljän viikon kuluttua Helsingin suurimmaksi puolueeksi.

Kampanjointi on kuitenkin todella kallista puuhaa, eikä vihreällä ehdokkaalla ole tukenaan suuryritysten, säätiöiden tai ammattiyhdistysliikkeen rahoja.

Tarvitsen apuasi. Pienistä puroista syntyy virta! Jo parikymmentä euroa on valtava apu.

Lahjoita kampanjaan.

Töölönlahden linturuovikot eivät ole vaarassa

Useampi ihminen on kysynyt minulta, ovatko Töölönlahden lintuvedet uhattuina. Aluksi en ymmärtänyt, mistä ihmeestä on kyse. Lopulta kuulin, että keskustalainen ympäristöministeri on lähtenyt kuntavaaliehdokkaaksi Helsingissä ja lupaa kampanjassaan pelastaa Töölönlahden linturuovikot. Asia vain on niin, etteivät kyseiset linturuovikot ole millään tavalla uhattuina. Eivät millään tavalla.

Viimeiset kaksi vuotta olen kuunnellut eduskunnassa keskustalaisten ministerien puhetta, jossa aina ongelmat ovat Helsingissä. Mikään muu puolue ei luo niin paljon turhaa vastakkainasettelua maakuntien ja kaupunkien välille. Tämä vastakkainasettelu ei luo tähän maahan mitään hyvää. Silti on röyhkeyden huippu, että puolue, joka on pistänyt koko maan luonnonsuojelun polvilleen, tekee Helsingissä luonnonsuojelukampanjaa.

Keskustan johdolla on tehty poikkeuksellisen luontovihamielistä politiikkaa. Suhteellisesti suurimmat budjettileikkaukset on tehty luonnonsuojeluun. Keskusta halusi hallitusneuvotteluissa lopettaa ympäristöministeriön, mutta onneksi tämä onnistuttiin torppaamaan. Kymmeniätuhansia hehtaareja hakkuilta suojattua valtion metsiä on nyt siirretty ympäristöministeriön alaisuudesta talouskäyttöön.

Metsien hakkuutavoitteet on heidän halustaan kasvatettu niin järjettömiksi, ettei Suomen metsien monimuotoisuus siitä helpolla toivu. Nämä hakkuut romauttavat Suomen metsien hiilinielun puoleen. Pudotus on niin suuri, että se vie pohjan kaikilta muilta päästöleikkauksilta. Samaan aikaan esim. soidensuojeluohjelma on ajettu alas ja Suomi on lopettanut YK:n ympäristöohjelman rahoittamisen. Ensimmäistä kertaa uhanalaista ahmaa saa nyt metsästää.

Jos ympäristöministeri haluaa suojella tämän maan lintuja, hän voisi suojella Suomen luontoa. Linnut kärsivät soiden katoamisesta, metsien hakkuista ja liiallisesta metsästyksestä. Hakkuiden vähentäminen, soidensuojeluohelman toteuttaminen ja metsästysrajoitukset olisivat ympäristöministeriltä tehokkaampia toimia kuin puhua keksityistä uhista Töölönlahden linturuovikoille.

Aloite Helsingin osallistumisesta Suomi100 – luonnonsuojelukampanjaan

Valtio kannustaa maanomistajia perustamaan luonnonsuojelualueita juhlavuoden kunniaksi. Maanomistajat voivat tarjota omistamiaan maita suojeltavaksi korvauksetta satavuotiaan Suomen kunniaksi. Tarjotuista alueista perustetaan suojelualueita. Valtio sitoutuu omasta puolestaan kampanjaan vastaavalla suojelupanoksella.

Myös kunnat kutsutaan kampanjaan mukaan. Koko maahan tavoitellaan yksityisten maanomistajien, valtion ja kuntien yhteistyöllä merkittävä määrä uusia suojelualueita. Alueista perustetaan pysyviä yksityisiä suojelualueita. Kunnan päätös suojelusta on lahja itsenäiselle satavuotiaalle Suomelle, eikä siitä makseta korvausta. Rauhoituspäätöksiin tulee tieto, että kohde on osa itsenäisyyden juhlakampanjaa.

Suojeltavan alueen täytyy täyttää luonnonsuojelulain mukaiset edellytykset, mutta muita kriteereitä alueille ei ole. Alue voi olla esimerkiksi tärkeä virkistyskohde, kuntalaisten suosima ulkoilukohde tai kaunis maisemallisesti. Helsingissä on paljon arvokasta luontoa. Hienoja suojelukohteita olisivat esim. Paloheinä-Haltialan metsä, Hallainvuori sekä Pikkukosken ja Koskelan väliset lehtovaltaiset metsät. Suojelualueet olisi luontevaa liittää osaksi Helsingin metsäistä suojeluverkkoa. Ulkopaikkakuntien metsistä vuoden 2017 suojelualueiksi sopivia voisivat olla esim. Kauhalan metsäalue (Kirkkonummi) sekä Nuuksion kansallispuistoon rajautuva Ketunkorven palsta (Espoo).

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Helsinki osallistuu ”Luontolahjani 100-vuotiaalle” – luonnonsuojelukampanjaan 100-vuotiaan Suomen kunniaksi,

Helsingissä 1.2.2017

Emma Kari

 

Puhe paremman Hämeentien puolesta valtuustossa 27.4.2016

Arvoisa puheenjohtaja,

Viimeisen vuoden aikana on joutunut olemaan mukana aika monessa päätöksessä, jossa tunnelma on ollut todella huono.

Tuntuu, että tässä maassa vallitsee sellainen harmaa synkkyys. Suomessa on vallalla tunnelma, että mitään hyvää ei ole tulossa, että edessä ei ole mitään parempaa, että ei kannata edes yrittää.

Mutta ystävät meidän onni tämän kaupungin päättäjinä on, että me asumme kaupungissa, jota tämä synkkyys ei ole vallannut.

Helsingissä on edelleen hyvä meininki. Täällä uskalletaan ja halutaan tehdä uusia asioita.

Ihmiset ovat innostuneet oman kaupunkinsa parantamisesta ja eteenpäin viemisestä. Jokaisen tässä salissa pitää ymmärtää  kuinka mittaamattoman arvokas asia on ihmisten halua ja into tehdä uutta.

Arvoisa puheenjohtaja,

Helsingissä on tekemisen meininki ja kalliolaisena voin kertoa, että Hämeentien ympäristössä sitä tekemisen meininkiä vasta onkin.

Monella on Hämeentiehen viha-rakkaussuhde. Tien kovaa liikennettä pelätään, mutta sen elävää ympäristöä rakastetaan. Siksi iso määrä helsinkiläisiä on jo vuosia kampanjoineet paremman Hämeentien puolesta.

Itse asun Hämeentien varrella kahden pienen lapsen kanssa.

Hämeentiellä pyöräillään paljon, vaikka pyöräteitä ei ole. Pyörät vain poukkoilevat nyt jalkakäytävällä kävelijöiden, lastenrattaiden, taaperoiden ja rollattorimummojen seassa.

Ja voin sanoa teille vauvanrattaita työntävien äitien puolesta, polkulaudalla potkivien lasten isien puolesta, ja Kallion ala-asteen koululaisten puolesta, että tällä esityksellä on asukkaiden laaja tuki.

Ja voin sanoa teille autoja pelkäävien pyöräilijöiden puolesta, Hämeentien yritysten asiakkaiden puolesta, Haapaniemen kentällä pelaavien junnujen puolesta, että tämä esityksellä Hämeentiestä tulee ihmisille parempi paikka.

Hämeentien muuttaminen kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen kaduksi tekee tuhansien kalliolaisten ilmasta helpompaa hengittää. Se tekee tästä Helsingin tiheiten asutusta alueesta paremman paikan asua, yrittää ja luoda uutta.

Arvoisa puheenjohtaja,

Helsingin vahvuus on helsinkiläiset, jotka rakastavat tätä kaupunkia, sen katuja, puistoja ja kivijalkakauppoja.

Helsingin vahvuus on helsinkiläiset, jotka eivät halua museoida kaupunkiaan, vaan ovat aina valmiita viemään tätä kaupunkia eteenpäin.

Ja siksi me emme saa olla ne, jotka jarruttavat Helsingin uudistumista. Siksi uutta ja parempaa Hämeentietä on niin helppo ilolla sydämen pohjasta kannattaa!

Hämeentien muutos etenee!

Iloisia uutisia helsinkiläiset! Kaupunginhallitus päätti juuri esittää Hämeentien muuttamista joukkoliikenteen, pyöräilyn ja kävelyn kaduksi! Pyöräkaistoja vastustaan venkoilivat ainoastaan kokoomus ja perussuomalaiset. Onneksi Helsingissä nämä puolueet ovat vähemmistössä.

Muutos tekee tästä Helsingin tiheiten asutusta alueesta turvallisemman ja Kallion ilmasta tulee helpompaa hengittää. Itse asun Hämeentien varrella kahden pienen lapsen kanssa ja tien turvattomuus on minulle tuttu. Täällä muutokselle on suuri vankka tuki. Ainoastaan 20 prosentissa tämän alueen kodeista on auto. Lapsiperheiden määrä kasvaa, autojen ei.

Hämeentietä ei koskaan suunnitelti läpiajokaduksi, siitä vaan tuli sellainen. Uudistus nopeuttaa bussien ja ratikoiden liikkumista huomattavasti. Ja jokainen Hämeentiellä koskaan pyöräillyt ymmärtää kuinka tarpeeseen pyörätiet tulevat. Tulevaisuudessa tiellä uskaltavat pyöräillä kaikki.

Hämeentien muuttaminen joukkoliikenteen, pyöräilyn ja kävelyn kaduksi tekee tästä kaupungista paremman, turvallisemman ja terveellisemmän kaupungin. Vihreät ovat tehneet asian eteen valtavasti töitä. Ihanaa, että näinä päivinä myös hyvät uudistustukset etenevät.

Valtuusto ratkaisee asian lopullisesti 27.4. Silloin on helppoa äänestää ”Kyllä”!

Eläinmuseon puolesta

Meillä jokaisella on kotikaupungissamme paikkoja, joita rakastamme. Rakennuksia, joista tunnemme jokaisen nurkan ja halkeaman, jonka ilman tutusta tuoksusta tulee turvallinen olo. Minun lapsilleni se on eläinmuseo. Nyt museo on Sipilän hallituksen koulutusleikkausten uhri.

Taas tänään saimme ihmetellä valtavaa mammuttia, pelästyä sillan alla vaanivaa alligaattoria, torua tuhmia susia ja juosta ekosysteemistä toiseen. Nyt sen tutun ilman hengittämisessä oli haikeutta. Museo joutuu irtisanomaan ison osan työntekijöistään ja sen on jatkossa vaikeuksia pitää edes vakituista näyttelyään auki nykyisin aukioloajoin. Nyt esillä olevan ilmastonmuutoksesta kertovan vaihtuvan näyttelyn kaltaista tarjontaa se ei enää jatkossa voi tarjota. Tuhansien lasten rakastama museo ja Suomen luonto kärsivät myös koulutusleikkauksista.

Luonnontieteellisen keskusmuseon remontin jälkeen sen kävijämäärät ovat kasvaneet yli kaksinkertaisiksi ja viime vuonna siellä oli jo 170 000 kävijää. Se on kävijämääriltään Helsingin kärkimuseoita Kiasman ja Ateneumin rinnalla. Luonnontieteellinen keskusmuseo on myös tutkijoille tärkeä: sen tehtävänä on kerätä ja koota yhteen Suomen lajien tietokantaa. Se on korvaamaton kumppani kaikille Suomen luonnosta tietoa tarvitseville tutkijoille luontodokumenttien tekijöistä yliopistojen tutkijoihin.

Mutta suomalaiset puolustavat rakastamiaan asioita Sipilän hallituksen lyhytnäköisyydeltä. Museolle on jo tulvinut avuntarjouspyyntöjä tavallisilta suomalaisilta. Nyt museo miettii miten se voisi ottaa lahjoituksia vastaan. Onneksi ihanat suomalaiset puolustavat sitä mikä tässä maassa on arvokasta, jos hallitus ei sitä tee.

Keskusta syyttää kuntia lasten puolustamisesta

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen syyttää nyt hallituksen lisäleikkauksista niitä kuntia, jotka eivät suostuneet toteuttamaan hallituksen päiväkotileikkauksia. Tämä on käsittämätöntä!

Linjasimme Helsingissä heti syksyn alussa, että emme kannata varhaiskasvatukseen kohdistuvia heikennyksiä. Ryhmäkokoja ei kasvateta eikä lapsilta viedä tasa-arvoista oikeutta varhaiskasvatukseen. Helsingin linjaa seurasivat useat kunnat. Lasten kehityksen asiantuntijat ja tutkijat ovat tyrmänneet Sipilän hallituksen leikkaukset lapsia eriarvoistavina ja varhaiskasvatuksen laatua heikentäviksi. Asiantuntijat ohitettiin. Keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset veivät heikennykset eduskunnassa läpi.

Järjestin eilen ”Varhaiskasvauksella lasten luokkayhteiskuntaa vastaan” -tilaisuuden, jossa puhuneita asiantuntijoita oli kunnia kuunnella. Viesti oli kaikilla sama: hallituksen varhaiskasvatusta huonontavat päätökset ovat lyhytnäköistä ja typerää politiikkaa. Se lisää lasten epätasa-arvoisuutta, se huonontaa lasten mahdollisuuksia oppia ja saada tukea, se heikentää tänne muuttavien pienten lasten mahdollisuutta kotoutua, se heikentää naisten työmarkkina-asemaa ja se lisää perheiden köyhyyttä.

Sen sijaan, että pääministeripuolue hyökkää Helsingin ja muiden kuntien kimppuun, jotka yrittävät pitää lasten puolta, heillä on peiliin katsomisen paikka. Typerin mahdollinen paikka säästää on lasten mahdollisuudet oppia ja kasvaa. 1990-luvun lamasta ei opittu mitään. Näiden leikkausten lasku maksetaan tulevaisuudessa korkojen kanssa. Siihen tällä maalla ei ole varaa.

Varhaiskasvatuslautakunta vastustaa päivähoitomaksujen korottamista

Helsingin varhaiskasvatuslautakunta vastustaa opetusministerin esittämiä kohtuuttomia korotuksia päivähoitomaksuihin! Lautakunnan kokous päättyi juuri ja lautakunnan puheenjohtajana toivon opetusministeri Grahn-Laasosen vielä muuttavan esitystään.

Jos opetusministeriön esitys toteutuu, päivähoidon enimmäismaksu nousee elokuun alusta 290 eurosta 354 euroon kuukaudessa. On nurinkurista, että samaan aikaan kun hallitus on vienyt läpi historiallisen varhaiskasvatuksen heikentämispaketin, suomalaisten perheiden odotetaan maksavan päivähoidosta entistä enemmän. Eli samalla kun varhaiskasvatuksen laatu ryhmäkokojen kasvattamisen seurauksena heikkenee, hinta nousee.

Nykyisin ylimpään maksuluokkaan kuuluu Helsingissä lähes joka neljäs perhe. Monet vanhemmat ovat nyt hädissään. Nämä eivät ole rikkaita perheitä. On selvää, että ylimmän maksuluokan tuloraja on liian alhainen ja maksujärejestelmää pitäisi kehittää oikeudenmukaisemmaksi.

Helsinki on vastustanut kaikkia hallituksen esittämiä varhaiskasvatuksen heikennyksiä. Helsingissä on jo aiemmin päätetty, ettei lasten ryhmäkokoja kasvateta eikä lasten tasa-arvoista varhaiskasvastusoikeutta rajoiteta. Kaikissa kunnissa tämä ei kuitenkaan ole ollut mahdollista.

Helsinki voi tietenkin jälleen omalla päätöksellään säilyttää helsikiläisten perheiden päivähoitomaksut kohtuullisina. Minusta meillä on kuitenkin syytä olla huolissaan lasten palveluiden eriarvoistumisesta koko maassa. Hallitus on toimillaan lisäämässä lapsiperheiden köyhyyttä ja heikentämässä lasten yhdenvertaisia mahdollisuuksia menestyä elämässä. Tämä ei ole oikein.

Siksi Helsinki pistää vastaan!

Vihreiden ryhmäpuhe Hanasaaren kivihiilivoimalan sulkemisesta valtuustossa 2.12.2015

Harvoin tässä salissa saa olla tekemässä päätöstä, josta voi olla näin aidon onnellinen.
Nyt on hetki päättää yhden Suomen suurimman hiilivoimalan sulkemisesta.

Tämä vuosi tulee olemaan maailman mittaushistorian lämpimin.
Itse asiassa 14 lämpimintä vuotta ovat olleet viimeisen 15 vuoden aikana.

Tässä salissa puhutaan paljon velasta ja sen pahuudesta.
Me kuitenkin jätämme lapsillemme suurta velkaa.
Ilmastovelka on aikamme suurin kestävyysvaje.

Merten pinta nousee, jäätiköt sulavat, maanviljelyyn soveltuva maa vähenee, kuivuus lisääntyy, lajeja kuolee sukupuuttoon tuhat kertaa nopeammin kuin tavallisesti.

Ihminen kuluttaa vuosittain uusiutuvat luonnonvarat loppuun jo elokuussa.

Loppuvuoden elämme lastemme kustannuksella.

Suomessa tuskaillaan nyt 30 000 turvapaikanhakijan kanssa. Jos maapallon lämpenemistä ei pysäytetä niin kymmenet miljoonat ihmiset joutuvat vielä lähtemään kodeistaan. Ja silloin tämän hetkinen humanitaarinen kriisi on vasta alkusoittoa.

Ilmastonmuutoksen torjuminen on meidän sukupolvemme suurin tehtävä.

Nyt on oikea hetki päättää Helsingin energiapolitiikan uudesta suunnasta myös siksi, että maailman johtajat ovat koolla Pariisissa neuvottelemaan uudesta ilmastosopimuksesta.

Ilmastonmuutosta ei kuitenkaan torjuta yhdellä kansainvälisellä sopimuksella.

Ilmastonmuutosta torjutaan moottoritiehanke kerrallaan, sitä torjutaan parkkihalli kerrallaan, sitä torjutaan hiilivoimala kerrallaan. Ilmastonmuutosta torjutaan jokaisella uudella aurinkopaneelilla, jokaisella uudella ratikkavuorolla, jokaisella uudella led-lampulla.

Meillä on toivoa ilmastonmuutoksen pysäyttämisen suhteen.

Kiina on kääntänyt hiilen kulutuksen laskuun.Yhdysvallat vähentää vihdoin päästöjään Obaman johdolla. Ympäristöliike ajoi Shellin pois arktisesta öljynporauksesta. Sijoittajat vetävät rahojaan pois fossiiliteollisuudesta.

Ennen kaikkea meillä on nyt paremmat keinot ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Teknologiaa on. Osaamista on. Nyt tarvitaan vain päätöksiä.

Rakkaat valtuustotoverit,

Isolla energiaremontilla voimme tehdä Helsingistä cleantech-pääkaupungin.

Vihreät ovat vuosikausia sanoneet että puhdas teknologia on hyvää bisnestä.
Edelläkävijät valtaavat markkinat ja nyt se tapahtuu.
Uusiutuva energia kulkee maailmalla voitosta voittoon.
Hinnat putoavat, investointien tahti kiihtyy.

Helsingin on oltava se kaupunki joka näyttää suuntaa.

Nyt on lopetettava nurkkakuntainen nysvääminen. Maailman johtavat yritykset, kaupungit ja kansalaiset eri maissa, etsivät edelläkävijöitä. Maailman vihreänä pääkaupunkina Helsinki olisi vetovoimainen kohde uudenlaisen kaupungin ja uuden energian käyttöönottajille eri puolilta maailmaa. Tällaisen esimerkin voimaa ei kannata aliarvioida.

Oli hyvä, että kaupunginhallitus päätti vihreiden esityksestä nostaa kunnianhimon tasoa energiansäästön ja aurinkosähkön tuottamisen suhteen. Seuraavaksi on keskusteltava Salmisaaren kivihiilivoimalan sulkemisesta.

Me tarvitsemme energiatehokkuuden parantamista koko kaupungissa, tarvitsemme hajautettua uusiutuvaa energiantuotantoa laajalla paletilla ja älykkään energiajärjestelmän.
Tämä tuo Helsinkiin uusia yrityksiä ja uusia työpaikkoja. On meidän etumme, että meidän yrityksemme ovat ratkomassa maailman ympäristöongelmia.

On hienoa, että Helsingin energian aurinkovoimala Suvilahdessa oli valmistuessaan Suomen suurimpia. Se kertoo kuitenkin enemmän aurinkoenergian jälkeenjääneestä tilasta Suomessa.
Pilotit ovat kivoja, mutta on aika lopettaa näpertely. Miljoona neliömetriä aurinkopaneeleita Helsingin katoilla olisi alkuun hyvä tavoite. Se on kuusi prosenttia kaupungin kattopinta-alasta.

Rakkaat valtuustotoverit,

Tätä päätöstä varten on pitkään selvitetty kahta todella kallista vaihtoehtoa:
Hanasaaren hiilivoimalan korjaamista ja uuden monipolttolaitoksen rakentamista Vuosaareen.

Kukaan ei ollut tähän tyytyväinen, mutta valittua suuntaa oli vaikea muuttaa.

Kun vihreät vuoden alussa esittivät, että vuosien valmistelutyön jälkeen selvitettäisiin vielä kolmas, hajautettuun uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuteen perustuva vaihtoehto, moni oli aika kauhuissaan.

Selvitykseen suhtauduttiin epäillen ja vähätellen.

Nyt on kuitenkin selvää, että hajautetun uusiutuvan energian malli on taloudellisesti järkevin ja ilmaston kannalta ehdottomasti paras.

Haluan kiittää erityisesti kokoomuksen Lasse Männistöä ja demareiden Osku Pajamäkeä. He olivat valmiita vielä näin loppumetreillä pistämään koko paletin uusiksi.
He olivat valmiita muuttamaan jo tehtyjä linjauksia, kun maailma ympärillä muuttui.

Energiavallankumousta ei tehdä, jos ei uskalleta muuttaa koko sitä tapaa, jolla olemme tottuneet ajattelemaan energiasta.

Helsingissä näin uskallettiin tehdä.

Lisäksi on kiitettävä niitä upeita ihmisiä Hiilivapaa Helsinki -kampanjassa ja Energiaremontti -liikkeessä, jotka ovat väsymättömästi kampanjoineet puhtaamman energian puolesta. Hiilikasat jäävät Helsingissä historiaan.

Hanasaareen tulee uusia koteja. Uusiutuva energia ottaa harppauksen eteenpäin.
Se näyttää suuntaa vihreiden tavoitteelle siirtää koko Suomi kestävään energiatalouteen ja luoda sillä työtä.

Tällaisina hetkinä on hyvä pysähtyä ja olla hetki onnellinen.
Maailmassa ja jopa tässä maassa on toivoa.
Tai ainakin Helsingissä 🙂

« Older posts Newer posts »