Vihreiden kansanedustaja ja eduskunnan eläinsuojeluryhmän varapuheenjohtaja Emma Kari vaatii eläinten oikeuksien parempaa kunnioittamista Sipilän hallitukselta. Jo 20 vuotta vanhan eläinsuojelulain uudistusta on valmisteltu pitkään ja lakiluonnos lähti lausunnoille 22.12.

Hallituksen esitys on pettymys.

– Suomen eläinsuojelulainsäädäntö on täysin vanhentunut. Tutkimustieto eläinten käyttäytymisestä, älykkyydestä ja erityisesti tuotantoeläinten kokemasta kärsimyksestä on lisääntynyt merkittävästi. Mikään tästä muutoksesta ei merkittävästi näy hallituksen lakiluonnoksessa. Jatkossakin lehmiä voi pitää parsinavetoissa ja emakkosikoja voi pitää porsimishäkeissä, joissa ei pääse liikkumaan. Hallitukselta on vaadittava eläinten lajityypillistä käyttäytymistä kunnioittavaa lainsäädäntöä, myös tuotantoeläinten kohdalla, Kari sanoo.

Lakiluonnoksessa merkittävimmät muutokset tuotantoeläinten oikeuksissa rajoittuvat sikojen tiineyshäkeistä luopumiseen 15 vuoden siirtymäajalla sekä kivunlievityksen velvoittamiseen tietyissä tilanteissa. Tiineyshäkeistä luopumisen siirtymäaika on todella pitkä. Muutoinkin lakiesityksessä on epäselviä muotoiluja, joita on täsmennettävä. Kivunlievityksen tarvetta aiheuttavia toimenpiteitä kuten nupoutusta, eli vasikan sarvien alkujen polttamista, ei mitenkään pyritä rajoittamaan.

Asiantuntijoiden ja eläinoikeusjärjestöjen toivomia parannuksia kuten parsinavettojen ja porsimishäkkien kieltoa, isompia lajille luontaisia liikkumismahdollisuuksia sekä juoksevan veden saannin turvaamista kaikille kiinteässä pitopaikassa oleville eläimille lakiluonnos ei turvaa.

– Eettisyys ja edelläkävijyys olisi suomalaiselle eläintuotannolle kilpailuetu. Kuluttajat odottavat, että eläimiä kohdellaan hyvin. Suomi ei ole eläinten oikeuksissa niiden maiden joukossa, joiden laki on eettiseen toimintaan ohjaavaa. Nyt on oikea hetki keskustella siitä miten turvaamme oikeuden lajityypilliseen elämään vailla kärsimystä myös tuotantoeläimille. Hallituksen on muutettava lakiluonnostaan eläimille paremmaksi, Kari sanoo.

Turkistuotannosta esitys ei sano mitään, vaikka eduskunta velvoitti käsitellessään kansalaisaloitetta turkistarhauksen kieltämisestä parantamaan turkiseläinten oikeuksia.

– Villieläinten pitäminen pienessä häkissä on lähtökohtaisesti epäeettistä, ja siksi turkistarhaus on kielletty useissa länsimaissa. Niin pitäisi tehdä Suomessakin. Muidenkin tuotantoeläinten oikeuksia on merkittävästi parannettava, jotta suomalainen eläintuotanto voi olla eettisesti kestävämmällä pohjalla. Suomalaisten selvä enemmistö kyselyissä tukee eläinten oikeuksien parantamista, sanoo Kari.

Ylläoleva tiedote julkaistu 27.12.2017