Avainsana: abortti

Miksi vain syntymättömän lapsen elämä on perussuomalaisille miehille pyhä?

Lapsen elämän pyhyys tuntuu olevan aika suhteellinen käsite.

Tällä viikolla eduskunta käsitteli kansalaisaloitetta lääkäreiden ja kätilöiden oikeudesta kieltäytyä abortin tekemisestä. Useat perussuomalaiset mieskansakedustajat ottivat keskustelussa vahvasti kantaa aborttia vastaa. Erityisesti ulkoministeri Soini kertoi olevansa elämän puolustaja ja abortin tiukka vastustaja.

Toasiasiassa lapsen elämän pyhyys näyttää loppuvan siihen kun lapsi syntyy. Perussuomalaisella puolueella oli läpi vaalikampajan kärkitavoitteena oli kehitysavun lakkauttaminen. Nyt kehitysyhteistyöhön tehdään historialliset leikkaukset. Tämän takia Suomen kansainvälinen maine otti valtavan iskun, mutta todellisen hinnan maksavat juuri ne köyhyyteen tai sotien keskelle syntyneet lapset, joiden elämä vielä kohdussa oli pyhää.

Suomi lopettaa lähes kokonaan YK:n lastenrahasto Unicefin rahoituksen. Suomi on ollut maailman kahdeksanneksi suurin rahoittaja Unicefissa. Unicef rokottaa lähes 40 prosenttia maailman lapsista. Rokotusten avulla pelastetaan joka vuosi jopa kolme miljoonaa lasta. Samalla hallitus leikkaa miljoonia euroja järjestöiltä kuten Pelastakaa lapset, Plan ja Punainen Risti. Nämä järjestöt pitävät miljoonat lapset hengissä, kun vanhemmat eivät siihen pysty. He auttavat, kun kukaan muu ei auta.

Abortit eivät ole missään kadonneet kieltämällä. Ne ovat ainoastaan siirtyneet vaarallisempiin olosuhteisiin. Laittomat abortit ovat yksi äitiyskuolleisuuden pääsyistä. Paras tapa vähentää abortteja, on seksuaalivalistuksen lisääminen, ehkäisyvälineiden saatavuuden helpottaminen ja köyhyyden vähentäminen. Abortin vastustajilta harvoin kuulee esityksiä näiden lisäämisestä.

Samat miespoliitikot, jotka kovaäänisimmin vastustavat naisten oikeutta aborttiin elämän pyhyyteen vedoten, ovat ne, jotka eniten vastustavat köyhyyden ja sekasorron keskelle syntyneiden lasten auttamista. Tällainen tekopyhyys tappaa. Se tappaa naisia, jotka joutuvat turvautumaan laittomiin abortteihin. Se tappaa lapsia, jotka jäävät ilman elintärkeitä rokotuksia, vettä ja ruokaa.

Kysymys kuuluukin, miksi ainoastaan syntymättömän lapsen elämä on perussuomalaisille miehille pyhä? Eikö asian pitäisi olla toisin päin?

Lääkärin oikeus kieltäytyä vaikeuttaisi abortin saantia

Naisen oikeutta päättää omasta ruumiistaan on puolustettava viimeiseen saakka. Keskustelemme eduskunnassa paraikaa lääkäreiden ja kätilöiden oikeudesta kieltäytyä abortin tekemisestä. On surullista joutua käymään tätä keskustelua vuonna 2015.

Naisten kohduilla politikointi on kautta historian ollut monien poliitikkojen suosikkiteema ja ulkoministeri Soini osallistuu keskusteluun aktiivisesti. Aihe voi tuntua helpolta, kun ei koskaan joudu niiden vaikeiden päätösten eteen, joita abortin tehneet naiset ovat joutuneet tekemään.

Suomen aborttilainsäädäntö on itse asiassa varsin tiukka, yksi EU:n tiukimpia. Taustalla on epäluottamus naisen omaa arvostelukykyä kohtaan. Pelkkä naisen tahto ei riitä, vaan naisen on aina esitettävä raskauden keskeyttämiselle lääkärin hyväksymä syy.

Kansalaisaloitteen tavoite on vaikeuttaa abortin saantia. Harvaan asutussa maassa se asettaa eri puolilla Suomea asuvat naiset eriarvoiseen asemaan. Se syyllistää entisestään niitä naisia, jotka joutuvat näiden vaikeiden päätösten eteen. Ja samalla se asettaa terveydenhuoltohenkilökunnan vaikeaan asemaan. Kätilöliitto vastustaa aloitetta, naisjärjestöt vastustavat aloitetta ja sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta vastustaa aloitetta.

Aborttilainsäädäntöä ei missään tapauksessa tule kiristää. Oikeus päättää omasta ruumiistaan on yksi suurimmista naisten asemaa parantavista poliittisista päätöksistä.

Abortit eivät katoa niiden saamista vaikeuttamalla tai kielloilla – ne vain siirtyvät vaarallisempiin olosuhteisiin. Laittomat abortit ovat yksi äitiyskuolleisuuden pääsyistä. Paras tapa vähentää abortteja, on seksuaalivalistuksen lisääminen, ehkäisyvälineiden saatavuuden helpottaminen ja köyhyyden vähentäminen.

Abortin vastustajat eivät puolusta elämää

Tällä viikolla pääministerin salkkua tavoittelevan Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä kertoi vastustavansa naisen oikeutta aborttiin. “Lähtökohta on se, että jokainen elämä on lahja ja pyhä”, Sipilä totesi.

Naisten kohduilla politikointi on kautta historian ollut miespoliitikkojen suosikkiteema. Vaikka Sipilä myöhemmin totesi, ettei ole esittämässä lakimuutosta abortin kieltämiseksi, ovat tällaiset lausunnot johtavalta poliitikolta vastuuttomia. Se on halpahintaista politikointia, kun ei koskaan joudu niiden vaikeiden päätösten eteen, joita abortin tehneet naiset ovat joutuneen tekemään.

Tänään Helsingin Sanomissa kerrottiin, kuinka Sipilälle läheisen vanhoillislestadiolaisen yhteisön ehdoton ehkäisykielto ajaa vanhemmat äärirajoille. Äidit eivät ehdi toipua edellisestä raskaudesta, kun uusi alkaa. Vanhemmilla on masennusta, mielenterveysongelmia ja itsetuhoisia ajatuksia. Lapsille ei riitä syliä eikä huomiota ja perheet kärsivät köyhyydestä.

Politiikassa on yleensä järkevää pyrkiä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Ehkäisymahdollisuuksien tai aborttioikeuden rajoittaminen on kaikilla mittareilla typerin mahdollinen päätös. Siihen päätyminen on häviö kaikille muille, paitsi jeesusteleville saarnaajille.

Aborttien kieltäminen ei ole lopettanut abortteja missään, päinvastoin. Hyvänä esimerkkinä on Romania, jossa säädettiin 1960-luvun lopulla tiukka aborttilaki. Sipilän käyttämä “jokainen elämä on lahja ja pyhä” -logiikka johti siihen, että noin puoli miljoonaa romanialaista naista kuoli laittomiin abortteihin.

Laittomat abortit ovat yksi äitiyskuolleisuuden pääsyistä. Vuosittain niihin kuolee 70 000 naista. Joissain maissa jopa 30–50 prosenttia kaikista äitiyskuolemista voi johtua laittomista aborteista.

Abortin vastustajat eivät puolusta perheitä, he eivät puolusta äitejä ja kaikkein vähiten he puolustavat lapsia. Heidän moralistisen politiikkansa takia naisia kuolee laittomien aborttiklinikoiden pöydille, lapset syntyvät perheisiin, joihin heitä ei ole haluttu ja perheet ajautuvat yhä syvemmälle köyhyyteen.

Oikeus päättää omasta ruumistaan on suurimpia naisten asemaan parantavia poliittisia voittoja. Näitä oikeuksia ei vieläkään voida pitää itsestään selvyyksinä, sillä konservatiivisille poliitikoille 70 000 vuosittain tekopyhyydellä tapettua naista on pieni hinta omasta taivaspaikasta.

Paras tapa vähentää abortteja, on seksuaalivalistuksen lisääminen, ehkäisyvälineiden saatavuuden helpottaminen ja köyhyyden vähentäminen.