Avainsana: Välimeri

Uutta vuotta kohti!

Huhhuh ystävät, mikä vuosi! Sen 2015 on ainakin opettanut, ettei mitään saa pitää itsestäänselvyytenä, ei tasa-arvon tavoittelua, eikä edes ihmisoikeuksia. Yhtäkkiä Suomessa on joutunut puolustamaan montaa asiaa, jonka en olisi koskaan uskonut olevan vaarassa.

Alkuvuonna johdin Helsingin vihreää valtuustoryhmää läpi useiden vaikeiden neuvotteluiden ja tein elämäni intensiivisintä vaalikampanjaa. Tunnelma oli riemukas kun vihreät saivat upean vaalivoiton ja minut valittiin ensimmäistä kertaa kansanedustajaksi. Sitten kaikki muuttuikin nopeasti.

Sipilä kasasi ympärilleen konservatiivisen ja oikeistolaisen hallituksen, joka muutti tämän maan politiikan nopeammin kuin moni osasi odottaa. Tasa-arvo, kansainvälisyys ja tulevaisuuden usko korvattiin nopeasti lyhytnäköisillä leikkauksilla ja eriarvoisuutta lisäävällä politiikalla. Kohtuuttomimmat leikkaukset kohdistettiin koulutukseen, päivähoitoon, kehitysyhteistyöhön ja luonnonsuojeluun. Nämä olivat selkeitä arvovalintoja. Voin avoimesti myöntää, etten osannut odottaa näin suurta suunnanmuutosta.

Kesällä ajatukset olivat Välimerellä. Toinen toistaan traagisemmat kuvat henkensä edestä pakenevista ihmisistä toivat historiallisen humanitaarisen katastrofin iholle. Kansainvälinen yhteisö epäonnistui tuomaan rauhaa ja hyökkäyssotien seurauksena syntynyt terroristijärjestö Daesh kasvoi. Kehitysyhteistyön ja humanitaarista työtä tekeviltä järjestöiltä leikkaaminen tuntui järjettömältä päätökseltä tämän kaiken keskellä.

Yhä useampi ihminen pakeni Eurooppaan. Suomessa heitä vastassa olivat polttopullot, raketit, hakaristilippu ja Ku klux klan -asu. Köyhiin kohdistuvat leikkaukset ja kasvava työttömyys loivat tilan, jossa oli liian helppoa lietsoa heikossa asemassa olevat ihmiset toisiaan vastaan. Kasvalle vihalle on luotu tilaa pitkään, koska se on ollut joillekin hyödyksi. Nyt tuon vihan kohteeksi ovat joutuneet turvapaikanhakijoiden lisäksi ihan tavalliset suomalaiset.

Ongelman vähättely on näkynyt erityisesti siinä, että jatkuvasti puhutaan keskustelun ”ääripäistä”, vaikka on vain yksi ääripää. On vain yksi äärioikeisto, joka terrorisoi ihmisiä netissä, luo pelkoa ja heittelee polttopulloja. Äärioikeiston nousu ja sen kohtaama hiljainen hyväksyntä on ollut vuoden pelottavin ilmiö.

Tämän vuosi on antanut myös paljon toivoa. Kasvava hätä ja hallituksen vastuunvälttely on saanut tavalliset suomalaiset liikkeelle. Vapaaehtoistyötä tehdään kaikkialla. Ihmiset lahjoittavat järjestöille, antavat vaatteitaan ja jakavat ruokaa tarvitseville sekä kokoavat kerrossänkyjä astaanottokeskuksissa. He ovat suomalaisten maltillinen enemmistö, joka ei pidä itsestään kovaa meteliä. He ovat toivo paremmasta maasta.

Samalla Pariisin ilmastokokouksen hieno tulos antaa koko maapallolle toivoa. Öljy-yhtiöt vetäytyvät arktisesta öljynporauksesta, Helsinki päätti sulkea Hanasaaren kivihiilivoimalan, Kiinan hiilen kulutus väheni ja USA:n ilmastopolitiikassa tapahtui murros. Suomen epäsolidaarinen ja taantumuksellinen politiikka ei ole koko maailman suunta.

Isoin asia tässä vuodessa on se, kuinka paljon tässä maassa on hyvyyttä ja kauneutta. Tätä kirjoittaessa istun katsomassa Lapin kauniitä lumikinoksia ja hiljaista huurteista metsää. Suomen luonto, niin monien ihmisten hyvyys ja omat rakkaat ovat asioita, jonka täkia tämä vuosi on ehdottomasti plussan puolella. Tämä on kuitenkin maa, jossa kahden pienen lapsen äiti voi olla kansanedustaja. Ja se on iso asia, jota on aina muistettava puolustaa.

Kiitos kaikesta ystävät ja hyvää uutta vuotta 2016

Kun köyhät asetetaan toisiaan vastaan

On arvovalinta leikata kaikista köyhimmiltä. Se, mitä Sipilän hallitus tuntuu saaneen aikaan, on kaikista heikoimmassa asemassa olevien ihmisten asettamisessa toisiaan vastaan.

Eilen kritisoin hallituksen päätöstä reagoida yhteen historian pahimmista pakolaiskriiseistä pienentämällä Suomen pakolaiskiintiötä ja tiukentamalla pakolaispolitiikkaa. Tämän jälkeen olen saanut lukemattomia viestejä siitä, kuinka omat köyhät on hoidettava ensin.

Monet viesteistä ovat aggressiivisia ja rasistisia. Mutta monien taustalla tuntuu olevan aito ajatus siitä, että suomalaisten köyhien auttaminen edellyttää selän kääntämistä Välimereen hukkuvien ihmisten hädälle. Näin ei ole.

Tosiasiassa Sipilä, Soini ja Stubb leikkaavat kaikista heikoimmassa asemassa olevilta niin Suomessa kuin globaalisti. Hallituksen politiikkaa lisää köyhien lasten, köyhien perheiden ja köyhien eläkeläisten määrää Suomessa, se kasvattaa tuloeroja ja heikentää naisten asemaa. Samalla se leikkaa kehitysyhteistyöstä ja kieltäytyy vastaamasta EU:n vetoomukseen humanitäärisen kriisin helpottamisesta.

Kyse ei ole siitä, että toisia köyhiä ei voi auttaa, koska toiset köyhät tarvitsevat apua. Kun empatia puuttuu, ollaan valmiita kääntämään selkä ihmisten hädälle täysin riippumatta ihmisen taustasta tai kansallisuudesta. On arvovalinta nostaa niitä, jotka ovat jo vahvoilla ja ottaa niiltä, jotka ovat muutenkin heikoilla.

Ja pahinta on asettaa köyhät ihmiset toisiaan vastaan. Sen sijaan pitää kysyä, miksi köyhiltä otetaan ja rikkaille annetaan.

Huudot Välimereltä kaikuvat kuuroille korville

Suomi jatkaa pesäeron tekemistä sivistyneestä ja solidaarisesta Länsi-Euroopasta.

Tuhansia ihmisiä on hukkunut Välimerellä. Pelkästään tänä vuonna jo lähes 2 000 ihmistä on kuollut Välimerellä yrittäessään paeta sotia ja konflikteja Eurooppaan. Luku on 30 kertaa suurempi kuin vuotta aiemmin. Etenkin Syyrian humanitäärinen kriisi on ajanut ihmisiä kodeistaan. Monet pakenevat sotaa, sortoa, syrjintää, köyhyyttä ja muita uhkia kotimaassaan.

Pakenevilla ihmisillä ei ole EU:n epäonnistuneen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikan takia laillisia keinoja saapua Eurooppaan. Siksi moni joutuu turvautumaan salakuljettajien huteriin laivoihin, joissa matkustaminen maksaa maltaita – ja monesti myös matkustajien hengen.

Eurooppalaisilla poliitikkojen vastuulla on estää hukkumiskuolemat ja antaa apua sitä tarvitseville.

Käsittelimme tänään eduskunnan Suuressa valiokunnassa EU-komission ehdotusta siitä, että Välimeren alueelle saapuvia, kansainvälistä suojaa tarvitsevia ihmisiä, voitaisiin komission päätöksellä uudelleensijoittaa muihin Euroopan maihin. Tavoitteena on, etteivät Italia ja Kreikka kantaisi yksin kaikkea vastuuta yhteisestä siirtolaiskriisistä. Vihreiden vastustuksesta huolimatta Suomen kannaksi päätettiin komission ehdottaman sitovan solidaarisuuden vastustaminen.

Suomen asenne Välimeren kriisiin ei ole surullista pelkästään suojaa tarvitsevien ihmisten kannalta, vaan myös Suomen maineen kannalta. Päätöksellään Suomi asettui jälleen epäsolidaarisen itäblokin maiden joukkoon. Hallituspuolueet varmistivat, että Suomen kansainvälinen asema ottaa taas yhden kolauksen. Onneksi Suomen nihkeä suhtautuminen ei todennäköisesti vaikuta päätökseen, sillä solidaarisuutta kannattavat läntisen Euroopan maat vievät enemmistönä asiaa eteenpäin.

On häpeällistä, että Suomi ei suostu osoittamaan solidaarisuutta hätää kärsiviä ihmisiä kohtaan ja kieltäytyy kantamasta vastuuta Euroopan yhteisestä humanitaarisesta katastrofista. Samalla kun Suomi leikkaa massiivisesti kehitysyhteistyöstä, vastaamme komission ehdotukseen, että lähtösyihin pitäisi puuttua kehitysyhteistyön keinoin.
Ihmisillä on oltava salakuljettajien paattien sijaan laillisia keinoja saapua Eurooppaan – ei vain hakemaan turvapaikkaa, vaan myös opiskelemaan ja tekemään työtä. Kenenkään ei tulisi hukkua yrittäessään paeta turvattomuutta.