ei_saa_olla_paperista_kiinni

Nuori nainen astuu sisään synnytyssairaalan liukuovista. Hän on hermostunut ja peloissaan, hikikarpalot valuvat otsaa pitkin. Nainen ohjataan synnytyssaliin, sillä synnytys on jo ehtinyt pitkälle. Lapsi tulee maailmaan nopeasti. Hän on terve ja kaunis. Väsynyt äiti pääsee omaan huoneeseen tutkimaan uutta pientä ihmistä. Pian ovelta kuuluu koputus. Sairaalan henkilökunta on soittanut poliisit. Naisen epäillään olevan maassa laittomasti.

Suomessa arvioidaan asuvan 2 000 – 3 000 paperitonta siirtolaista. Useimmista EU-maista poiketen Suomessa heille ei tarjota edes välttämätöntä terveyden- ja sairaanhoitoa. Monet paperittomat eivät edes uskaltaisi käyttää julkisia palveluita, sillä vaikka lääkäreillä on vaitiolovelvollisuus, se ei tunnu aina pätevän paperittomiin.

Jokaisen naiset tulisi saada synnyttää ilman pelkoa ovelle koputtavista poliiseista. Jokaisen sairaan lapsen tulisi päästä lääkäriin. Jokaisen hiv-tartuntaa pelkäävän pitäisi päästä testeihin. Monelle lääkärille on ollut vaikeaa huomata, että Suomessa asuu ihmisryhmä, jolla ei ole oikeutta lääkäriin. Suomen lääkäriliitto onkin pitkään vaatinut, että paperittomille turvataan pääsy terveydenhoitoon.

Helsinkiin avattiin puolitoista vuotta sitten paperittomien klinikka, Global Clinic. Apua voivat hakea ihmiset, jotka oleskelevat maassa laittomasti eivätkä näin ollen voi saada julkisia palveluita sairaaloista. Klinikka toimii salaisessa paikassa, sillä vastaava toimipiste Oulussa jouduttiin sulkemaan jatkuvan häiriköinnin takia, asiakkaat eivät enää uskaltaneet tulla lääkäriin. Kunnon hoitoa vapaaehtoisten lääkäreiden pyörittämällä klinikalla on kuitenkin vaikea antaa. Labrakokeisiin ei ole mahdollisuutta. Välineinä ovat lähinnä stetoskooppi ja verenpainemittari.

Viikko sitten kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuustoponteni siitä, että Helsinki alkaa selvittää, miten paperittomien ihmisten terveydenhoito voitaisiin järjestää. Asiaa tuntevat lääkärit ja ihmisoikeusaktivistit olivat riemuissaan, mutta osalle oli vaikea ymmärtää, miksi laittomasti maassa olevalla tulisi olla mitään oikeuksia. Paperittomat elävät huomattavasti meitä huonommissa ja turvattomammissa oloissa. He ovat alttiimpia tarttuville taudeille ja muille infektioille. Näiden tautien hoitaminen on paitsi inhimillistä, se myös estää tautien leviämistä.

Ruotsin hallitus päätti kesäkuussa, että paperittomille ryhdytään tarjoamaan samat terveydenhuoltopalvelut kuin turvapaikanhakijoille. Nyt kaikki lapset ja aikuiset pääsevät lääkäriin, eikä yhtäkään raskaana olevaa käännytetä neuvolan ja synnytyssairaalan ovelta. Nyt kun Helsingin valtuusto on näyttänyt asialle vihreää valoa, tulisi muutoksen lähteä Helsingistä. On sosiaali- ja terveysministerin tehtävä varmistaa, että kaikkialla Suomessa sairaat ihmiset pääsevät lääkäriin.