Lapseni täytti tänä kesänä yksi vuotta. Saman ikäinen oli Samih Naim Abu Jarad kun hän kuoli Israelin ilmaiskussa.

Sodasta kärsivät eniten kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat. Gazassa lapset kasvavat keskellä pelkoa, vihaa ja kuolemaa. Gazan ollessa saarrossa pakoon lähteminen ei ole perheille mahdollista. Joka neljäs Israelin iskuissa kuolleista oli lapsi. Nämä lapset eivät ole vain numeroita, he eivät ole kasvotonta massaa. Jokaisella heistä oli nimi. Jokaisella heistä oli oikeus elää.

Toisin kuin moni väittää, Israelin toimien kritisointi ei ole Hamasin tukemista. Israelin armeijan tuhovoima ohittaa Hamasin raketit mennen tullen. Israelilla ei ole oikeutta rankaista kaikkia Gazan asukkaita Hamasin raketeista. Satojen lasten tappamisella ei ole mitään tekemistä puolustautumisen kanssa.

Siksi on vaadittava Gazan lapsille tulevaisuutta. Siksi on vaadittava pysyvää tulitaukoa. Siksi on vaadittava loppua Gazan saarrolle. Siksi on vaadittava rauhaa.

Liity hiljaiseen rauhanmarssiin tulostamalla kylttipohja ja kirjoittamalla siihen nimi ja ikä alla tästä surullisen pitkästä listasta.

Jaa kuvasi, jossa pidät kylttiä, Facebookissa, Twitterissä tai Instagramissa käyttämällä hastagia #hänelläolinimi.

hanellaolinimi_Emma